Valikko

Sarjataulukko

[sjlSarjataulukko statgroupid=’6851′ tblclass=’liigataulu’ type=’small’]

WBH-F upeasti pudotuspeleihin! – HAHO kaatui henkeäsalpaavan trillerin päätteeksi

Ennakkoasetelma keskiviikkoillan mittelössä oli selvä. Voittaja tulisi etenemään pudotuspeleihin, hävinneen jäädessä rannalle ruikuttamaan. Tästä syystä HAHO:n odotettiinkin marssittavan kentälle keskimääräistä vahvemman nipun.

Pelin panos ja lataus näkyi pelin temmossa heti alusta lähtien. HAHO sai vahvan hallinnan otteluun, kun se pääsi pelaamaan ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin peräti kolmeen otteeseen ylivoimaa. Näistä viimeisimmässä lähes kaksi minuuttia 5 vs 3. ylivoimalla. Upeasti laukaisulinjoja blokannut WBH kuitenkin onnistui selvittämään kaikki alivoimat ilman takaiskua. WBH maalia tilkinnyt Abel otti pelin alussa useita isoja torjuntoja ja piti joukkuetta pystyssä vaikeilla hetkillä.

Tämän jälkeen WBH alkoi saamaan paremmin kiekollista peliään käyntiin ja niinpä ajassa 12:26 laitahyökkääjän paikalle istutettu taikuri J.Simola iski kiekon terävällä rannarilla kilpikäden puolelle suoran hyökkäyksen päätteeksi. Maalin tuoma hyvänolontunne kuitenkin rapisi pian pois, sillä vain 25 sekuntia 0-1 maalin jälkeen, oli taululla jo lukemat 2-1 kotijoukkueelle. Ilmeet vaihtoaitiossa vakavoituivat puolessa minuutissa kummasti. Näistä lukemista lähdettiin erätauolle, vaikka WBH:lla olikin muutama maukas maalipaikka erän viimeisillä sekunneilla.

Toinen erä ehti vanhentua kolmisen minuuttia, kun kapteeni Korhonen johti joukkojaan edestä ja iski ylivoimalla upealla rannarilla kiekon tolpan kautta ohi maskissa olleen HAHO maalivahdin, 2-2. Peli jatkui tämän jälkeen tasaisena, mutta totuuden nimissä HAHO loi ensimmäisen erän tapaan enemmän maalipaikkoja. Tämä palkittiinkin erän puolivälin tienoilla, kun HAHO siirtyi pelissä uudestaan johtoon 3 vs 1 hyökkäyksen päätteeksi. Ensimmäisessä erässä HAHO iski kaksi maalia 7 sekuntiin. Tällä kertaa sama vaati 18 sekuntia, kun HAHO pääsi iskemään puolustusviisikon keskeltä kiekon ohi maskissa olleen Abelin. Tilanteeksi siis 4-2 ja ikävä takaa-ajoasema. Toisessa erässä WBH pelasi hyökkäyssuuntaan aktiivisempaa jääkiekkoa, mutta vastaanotti aivan liikaa ylivoimahyökkäyksiä, joista onneksi vain yksi kostautui maalin muodossa. Viimeiseen erään lähdettiinkin siis kahden maalin takaa-ajoasemasta. Kapteeni Korhonen valoi vaihtoaitiossa uskoa omiin, jotta vähintäänkin vaadittu tasapeli saataisiin pelistä klaarattua.

WBH onnistui heti viimeisen erän aluksi nostamaan intensiteettiään ja taisteli jokaisen tilanteen loppuun saakka. Erä ehti vanhentua 5 minuuttia, kun puolustuksessa isoja minuutteja raatanut S. Simola tarjoili maagisen syötön takatolpalle, josta
kapteeni Korhosella oli helppo työ iskeä laatta reppuun. Kavennusmaali viimeistään sytytti Valkoisten Karhujen vaihtoaition roihuun ja voitonpalo kasvoi entisestään. Tämän jälkeen HAHO joutui alivoimalle törkytaklauksen jälkeen. WBH jatkoi ylivoimalla 100% työskentelyään, kun Simolan veljekset pelasivat kiekon osin tuurillakin Eero Manniselle, joka iski kiekon rystyllä maalinperukoille ajassa 37:02. Eeron tuuletus oli luokkaa Stanley Cup G7 OT, toki tämä maali oli vielä tärkeämpi!

Tämän jälkeen koko joukkueen tekemisestä aisti, että tätä tasatilannetta ei tulla enää menettämään. Hyökkääjät paiskivat upeaa duunia hyökkäyskulmissa ja raatoivat tilanteet loppuun asti pelaten arvokkaita sekunteja kellosta pois. Puolustajat puolestaan voittivat lähes jokaisen 1 vs 1 tilanteen ja HAHON hyökkäykset pysähtyivät järjestäen jo keskialueelle. Riemu repesi lopulta ajassa 42:38, kun kapteeni Korhonen täydensi hattutempun loistavalla rannarilla Mannosen 100-0 aloitusvoiton jälkeen. Aloituksia onnistuttiin kaapimaan koko pelin vakuuttavasti ja viimeinen siitä saatiin palkinto.

Viimeset 2 minuuttia oli hurjaa taistelua, kun HAHO haki tasoitusta ilman maalivahtia. Puolustus pysyi kuitenkin lopussa tiiviinä ja niinpä ottelu päättyi lukemiin 4-5 ja WBH pääsi juhlimaan riemukkaasti voittoaan.

Alkulämmöstä pukukoppiin ja peliin jatkunut loistava yhdessä tekemisen meininki jatkui vielä pelikin jälkeen, kun jokainen pelaaja lähti yhdessä ansaitulle ohrapirtelölle paikalliseen ravitsemusliikkeeseen. Suut olivat kaikilla messingillä, myös jalkansa 5 vs 3 alivoimalla taistelussa loukanneella Mäkelällä.

Pudotuspeleissä WBH-F kohtaa välierässä KUPO:n, joka riepotteli Valkoisia Karhuja peräti 2-9 lukemin sarjan avausottelussa. Tuo peli onkin vielä kirkkaana mielessä joukkueella, jolla on nyt vahva usko siihen, että yhdessä toisillemme pelaten kaadamme KUPO:n ja etenemme finaaliin!

Välieräottelun päivämäärä ei vielä ole selvillä. Hegemoniaottelu pelataan Vuosaaren Aimo Mäkinen Areenalla noin kahden viikon kuluttua. Tule sinäkin kannustamaan Stadin raikkain joukkue finaaliin!